Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Vieraskirja  1  2  > [ Kirjoita ]

Nimi: Misty

16.07.2010 16:20
Eli olipas nyt aika iloinen päivä: : D

Aamulla aikaisin heräsin ja muistin tärkeän tapaamisen. "HOITAJAKOKOUS" kauhuissani nousin kiireisesti ylös ja menin laittamaan hiukset hyvin. Äiti olikin jo noussut ja tuli nauraen ylös. "No jokos sinä muistit?" "Joo, mikset herättänyt minnuu?" kysyin, mutta äiti oli jo rymistellyt alas laittamaan aamupalan. Etsein itselleni ponnarin ja nostin hiukset ylös ponnarille. Sitten rymistelin myös alas ja hain ratsastushousuni ja kengät. Sitten siirryin tallipaitaan. Vedein sen päälleni ja menin keittiöön. Ilmassa leijui ihana tuoksu. "mm. Kiisseliä" toistin ajatuksissani. Söin lautasellisen äidin valmistamaa kiisseliä ja vedin tallitakin päälle. Joo miulla on sellaset tallivaatteet et. Sitten tungin kengät jalkaan ja menoks. Otin vähän eväitä mukaan ja rymistelin ulos ovesta. Juoksin koko matkan pysäkille kun olin o myöh. Samassa linkka huristeli ohi. "Onneksi pysäkillä on paljon matkalaisia" totesin ja kiristin tahtia. Juoksin koko 800m ja olin ihan naatti kun tulin linkan ovelle. Kuski näytti hämmästyneeltä ja yhtäkkiä sanoi nauraen: "Heräätkö ensi kerralla aikaisemmin?" "Joo huh lääh puuh...."sanoin ja laahustin peräpenkille. Makasin penkeillä kunnes jouduin painamaan. Kävelin loppumatkan tallille. Onpa hienoa. Vaikka tämähän on nyt joku pikku paikka, mutta silti. Samassa huomasin laitumet ja ajattelin että se on tuolla nyt. Kävelin talliin ja menin suoraan varustehuoeeseen. Siellä odotitkin jo joku lappu käsissäsi. "Ymmärrätkö, mitä tästä seuraa jollet ole ajoissa paikoilla misty?" kysyit. "JJoo...nukuin pommiin ja melkein myöh. linkast mut parannan" sanoin ja otin lapun. Siinä oli koe. Kirjoitin kokeen nopeasti ja sain kiitettävän arvosanan. Sitten sain lähteä hakemaan Salamia. Hain sen laitumelta ja laitoin kiinni käytävälle. Harjasin ja puhdistin sen perusteellisesti joten mitään likaa ei näkynyt enää. Sitten sain luvan lähteä ratsastamaan valvonnassasi. Pidit minulle tunnin jossa mentiin vähän koulua ja puomeja. Pari kertaa lensin joten minulle huudettiin KAKKU. No...tunti päättyi siis hyvin ja taluttelin Salamin takaisin talliin. Pesin sen koska se oli hiessä, mutta sitten äiti tuli hakemaan minua. "No...tässähän Salami nyt on "Loistin silmistäni. "Hohhoi...onpas pieni ja söötti...äitii väsytti" Pian vein sen laitumelle ja annoin sen mennä. "Heippa!" Nähdään huomenna! Jos pääsen koneelle..... x)

Vastaus:

joo-o, saat 30v€, kirjoitit aika paljon aamusta mutta et tallista....

Nimi: Iina ja Kipakka

07.05.2009 17:55
Ensimmäinen päivä Kipakan kanssa ihanaa.

Menin tallille heti koulun jälkeen. Ilma oli poutainen ja ei tuullut paljonkaan. Astelin talliin ja etsin Kipakan karsinan. Siinä se oli ovet auki. Otin Kipakan riimun ja riimunnarun ja riensin laitumelle. Siellä se olikin ja odotteli portin edessä. Annoin sille porkkanan ja menin sen luokse. Laitoin päitset varovasti ja kiinnitin riimunnarun. Avasin portin ja tulin portista ulos. Laitoin portin kiinni, sillä siellä oli muitakin varsoja. Taluttelin Kipakan rauhallisesti talliin. Kipakka käveli oikein nätisti ja rauhallisesti talliin. Kun se oli tallissa laitoin oven kiinni ja hain harjat. Otin pakista harjan ja rupesin harjaamaan sen kaulaa. Kun se oli harjattu päästä varpaisiin, niin otin riimun irti ja lähdin taluttamaan sitä maneesiin. Maneesissa päästin sen irti ja annoin sen juosta irti. Kipakka lähti heti maneesin toiseen päätyyn, jossa piehtaroi onnessaan. Sitten se laukkasi portille, mutta hätistin sen pois. Kun Kipakka ei enää jaksanut juosta menin ja otin sen kiinni. Sitten harjasin sen ja vein takaisin laitsalle.

Tuli aika lyhyt!

Nimi: Ella ja Eetu
Kotisivut: http://ei ole, mutta nämä ovat parhaat! =)/

04.05.2009 16:31
Hoittis: (Hoitotarina)
Kävelin äidin ja veljeni Eetun kanssa tallille. Ihana punainen väri palautui muistiin, kun katsoin tallia. Hevoset laidunsivat sadeloimet päällä. Näin ja erotin heti Namin. Se oli repinyt loimensa rikki, ja villaloimea ei voitaisiin sille pistää. :( No, otin äidin kanssa ponimme kiinni ja talutimme ne talliin. Nami ja Chelle rupesivat kurkkimaan mitä rattaissa oli, no siellähän oli pikkuveljeni Eetu. pyysin äitiä odottamaan, ja sidoin Chellen toisen riimun-varren kiinni riimuun ja vaihdoimme hepat. Nousin selkään ja ratsastin, loimi hevosella =) suoraan talliin, onneksi tallissa oli korkealla katto. Otimme loimet pois ja rupesimme harjaamaan hepat.
"Menemmekö maneesin?" Ella kysyi ja katseli hermostuneesti säätä.
"Kyllä", äiti vastasi samalla tavalla ja jatkoi: "Vaihdetaan hepat, niin sinä voit koklata laukkaamista ja minulla on helpompi ratsastaa mukana eetun kanssa. Suimme hepat ja laitoimme niille tallin lämpöpintelit, maneesissahan ei ole vielä lämmitystä! Talutimme ponit maneesiin ja Ella nousi ensimmäisenä selkään. ella nosti ensimmäistä kertaa pohjilla käynnin ja hihkutti sitä koko ajan =) Äidillä taas oli ongelmia nousuun, eetu sylissä. Pian olivat molemmat ponit saaneet tunnin verran liikuntaa, joko ravia tai laukata (käynti liittyy automaattisesti mukaan) ja talutimme ne taas talliin. Tallissa otimme varusteet pois ja harjasimme ne. Veimme myös ne karsinoihinsa siivouksen jälkeen. Laitoimme jokaiseen karsinaan puhtaat oljet, vedet ja lisäainepurkki ruuat. Madotimme Namin ja Chellen ja siivosimme tallikäytävän. Puhdistimme varusteet ja toimme muut hepat sisälle. Emma oli riehunut tosi pahasti ja halusimme puhdistaa sen pikkuhaavat. Laitoimme siihen myös voidetta joka parantaa sen. Sitten tulikin jo ilta ja oli aika lähteä kotiin.
Heippa, Nami ja Chelle, tullaan taas kaipaamaan!
Ella ja eetu + Äiti
xD

Vastaus:

Hyvä! saatte molemmat 15v€ Ja olette voittaneet kuukauden hoitaja- palkinnot, kun on mennyt toukokuukin äkkiä!

Nimi: Ella ja Eetu

03.05.2009 21:26
Täällä taas...
Vappu on juhlittu ja nyt kovasti jo odotamme kesälomaa.. :)
Ilmat ovat alkaneet olla hienoja ja lämpimiä. Ruohokin jo alkaa vihertämään ja puihin tullut silmuja. OIkein mieli lepää, kun saa katsella luonno heräävän taas piitkän ja kyyylmän talven jälkeen.
Noniin....tallille: Molemmat hoitsut olivat tallissa, kun pääsimme perille. Ne odottelivat siellä meitä innokkaasti. Emme taas ole ehtineet käydä niin usein kun olisimme halunneet. Mutta....otimme molemmat hoitsut tallista ja lähdimme heti ratsastuslenkille. Oikein olimme kaivanneet sitä ihanaa tunnetta hevosen selässä. Maisemat olivat muuttuneet lyhyessä ajassa niin kauniiksi. Linnut lauloivat ja aurinko paistoi. Ihanaa..
Ella ratsasti Namilla ja Eetu oli äidin kanssa Chellellä. Eetu istuu jo aika tukevasti, joten äidinkin on jo helpompi ratsastaa Eetun kanssa. Tosin, vielä ei voi yksin päästää selkään, kun tasapaino ei vielä ole hallussa....vastahan on 8kk:n ikäinen :)
Noniin, teimme siis mukavan lenkille ja veimme sen jälkeen hoitsut laitumelle. Siellä olikin jo muutama muu hevonen kaverina.
Siivosimme tallit. Teimme oikein perusteellisen kevätsiivouksen. Myös loimet ym saivat kokea pesun ihanuuden. Laitoimme ne ulos kuivumaan ja aurinko ja pieni tuuli kuivattikin ne aika nopeasti. Sitten lähdimme kotiin syömään välillä ja palasimme vielä takaisin laittamaan hevoset talliin ja harjaamaan ne oikein hyväksi. Toimme tullessamme porkkanoita, koska tallista ne olivat jo loppuneet. SIitä puheenollen, niitä ostaisimme lisää. Ne maistuivatkin hyvältä hevosten mielestä. Vietimme aikaamme tallilla vielä piknikin merkeissä ja nauteimme ilmasta ja luonnosta. Mukavan ja rentouttavan päivän jälkeen oli mukava palata kotiin iltapesulle ja nukkumaan. Tulemme taas uudestaan, kun saamme järjestettyä aikaa.... :)
Auinkoisia kevätpäiviä ja odotellaan innolla kesää:D

Vastaus:

kyllä, kyllä! Saatte 22v€!

Nimi: Veera,Jaffa

21.04.2009 17:45
Tulin tallille autolla. Silloin oli aurinkoine ja loskainen keli.Kun tulin tallille niin menin heti tallin sisälle ja menin katsomaan olisiko Jaffa sielä, mutta se ei ollut menin sitten laitsalle katsomaan seilä se piehtaroi mudassa. Otin riimun ja päitset siitä maasta kun ne oli jätetty siihen. Laitoin Jaffalle päitset päähän ja riimun kiini siihen. Talutin sitten Jaffan sisälle se käveli hienosti siinä rinnalla ja oli tosi rauhallisesti. Laiotin Jaffan karsinaan ja vein sen pesulaa kun se oli niin mutainen Jaffa oli tosi nätisti pesulla, mutta potki aika paljon seinää. Kun olin pessyt sen niin otin harjapussista Jaffalle harjat ja rupesin harjaamaan sitä ensiksi kovaharjalla ja sitten muovisukalla. Otin myös Jaffalta kaviot se ei ensiksi meinannut nostaa kavioita, mutta sitten se nosti jalkansa.Sitten lähdin kotiin kun piti lähteä RATSASTAN SITTEN SEURAAVALLA KERRALLA.

LOPPU....:D

Nimi: ANGELICA

13.04.2009 09:43
Eka päivä uuden hoitsuni luona on alkamassa... En tunne vielä ketään... juuri tuolta minusta tuntui kylmänä ja viileänä huhtikuun aamuna. Olin ensimmäistä kertaa tällä oudolla tallilla. Kaivoin takkini taskusta pienen lapun, siinä luki hoitsuni nimi. Tavasin hiljaa mielessäni:
CON-COR-DE
Concorde! tajusin. Näin jonkun vaaleahiuksisen tytön kävelemässä talliin. Nopensin tahtia ja otin hänet kiinni.
-Hei! Olen Concorden uusi hoitaja. Tiedätkö missä sen boxi on?
-Joo! tyttö sanoi ja näytti minulle Cocon boxin. Luikahdin sisään varovasti ja aloin harjata sitä. putsasi ERITTÄIN varovasti sen kaviot. Se ei tehnyt mitään. Yritti koko ajan hönkiä korvaani. Siistii! Tajusin ottaneeni ihanan hoitsun! (sori, kirjotan kannettavalla, voi olla vähän hankalaa luettavaa. Yritän korjailla) Hellin Cocoa vioelä pitkään. Stten lähin kotiin.

Nimi: Ella ja Eetu

04.04.2009 14:35
Sateinen päivä....
Kävimme tallilla moikkaamassa hoitsujamme. Siellä molemmat olivat tallissa. Eihän ulkona nyt ole mukava ilma. Ajattelimmekin, että otamme hevoset ulos hetkeksi, jotta saavat ulkoilua. Veimme molemmat laitumelle, vaikka se olikin aika märkänä. Siinä välissä kävimme siivoamassa karsinat. Sen jälkeen taluttelimme molempia hoitsuja maneesilla ja sen jälkeen veimme talliin. Harjasimme molemmat hyväksi ja laitoimme lämpimät loimet molemmille.
Juttelimme Namin ja Chellen kanssa jonkun aikaa ja sitten lähdimme takaisin kotiin. Nyt jäämme innolla odottamaan lämpimämpiä ilmoja, jotta päästään taas ratsastamaan.
Aurinkoisia ajatuksia :D

Vastaus:

joo, saatte 10ve ja hoitolahjan ja molemmat maaliskuun hoitajakilpailun pääpalkinnon eli nyt on siis palkintona 20€!!

Nimi: Ella ja Eetu

23.03.2009 15:24
Kauheeta kuinka paljon taas aikaa mennyt, kun viimeksi olemme käyneet tallilla. Huh. pahoittelememme kauheasti. Anteeksi!
Nyt olemme taas täällä käymässä. Ulkonakin on kevättä ilmassa niin, että oikein jo odottelemme innolla alkava kesää ja kauniita aurinkoisia päiviä.
Nami ja Chelle innostuivat meidät nähdessään. Olivat kaivanneet meitä paljon. Molemmat olivat jo laitumella ja olivat kuulemma olleet jo jonkin aikaa siellä. Joten ajattelemmmekin, että karsinoiden siivoamisen jälkeen teemme pienen ´ratsastuslenkin molempien kanssa.
Noniin...siis lenkille. Molemmat olivat innossaan päästessään pitkästä aikaa pidemmälle lenkille. Ella otti Namin ja äiti o otti Eetun kanssa Chellen. Lähdimme tallialueelta pois ja jatkoimme sitä aiemmasta tuttua metsätietä pitkin eteenpäin. Ohitimme sen pienen tytön talonkin, mutta hän ei nyt ollut pihalla, jotta olisimme voineet pysähtyä juttelemaan kuulumisia. Jatkoimme siis eteenpäin. Osasta paikkaa lumet olivat jo alkaneet sulamaan, kun auringon valo pääsi lämmittämään, mutta metsässä oli vielä lunta. Näimmekin paljon eläinten jälkiä ja pari metsäjänistäkin loikki tien poikki. Muuten oli ihanan rauhallista.
Olimme ratsastuslenkillä melkein kaksi tuntia ja päätimme sitten palata takaisin tallille. Laitoimme molemmat hevoset talliin ja annoimme niille porkkanoita ja leipää. Se maistui molemmille. Juttelimme hevosille vielä hetken, harjasimme ja taputtelimme. Sitten meidän oli jo aika lähteä kotiin, sillä Eetun päiväunet olivat jo parhaillaan käsillä.
Meillä oli oikein mukava päivä Namin ja Chellen kanssa. Harmittaa oikein, kun aina tuntuu vaan olevan liian kiire, ettei ehdi tallille. Mutta...kuten olemme jo aiemmin sanoneet, käymme niin usein kun pystymme.
Aurinkoisia ajatuksia Essille!!!

Vastaus:

hieno tarina! saatte kumpikin 25v€!!!

Nimi: sinikka

12.03.2009 19:47
Ruuttu oli vähän äkäinen kun en ole käynyt itse sitä harjaamassa, ja ratsastamassa viikkoon. Tänään teimme kaiken tärkeän oikein kunnolla.
Harjasin ponin kunnolla, harjasin erilaisilla harjoilla oikeat paikat, karheammalla selän ja pehmeällä vatsan alustan, harjan laitoin kuntoon tukaharjala. Siitä Ruuttu ykkäsi!
Kaviokoukulla putsasin kaikki kaviot, vähän se hirvitti, kun Ruuttu nosti aina välillä jalkojaan : nojasin sitä vasten niin että sen tasapaino kohdistui poispäin, ja sain rauhassa putsata kaviot.
Laitoin bintelit jalkoihin, satuloin ponin, sitten menimme ulos kentälle; siellä oli lunta, mutta muut hepat olivat tehneet lumeen hyvän kaviouran, oli raskasta mutta helppoa ratsastaa, Ruuttu kyllä
jaksoi, minä välillä en. Helppoa sikäli
, että reitti oli selvä, raskasta siksi että lumessa rämpiminen välillä vaaputti ponia, ja olin kerran vähällä horjahduksesta pudota!
Huomenna tulee eläinlääkäri katsomaan muita heppoja, jos näemme, kysyn, miksi Ruuttu huohottaa koko ajan ratsastaessa; lieköhän se iän tuomaa?
Ruuttuhan oli vaikeassa leikauksessa neljä vuotta sitten, hän sai suolisolmun ja oli kuolla siihen. Viime tingassa pelastettiin leikauksella
Helsingissä Viikin hevossairaalassa. Ruuttu on hyvä kouluhevonen,olisi kivaa pitää häntä "töissä" ensi kesänäkin, voisivat pienemmätkin harjoitella, sillä Ruuttu on todella kärsivällinen.
Tarvitsisin uden loimen ulkokäyttöön, milloinkahan kaupassa olisi sellainen edullisesti?Terveisin Sinikka





Vastaus:

Joo hyvä ensimmäinen tarina! saat 15v€! Ja Lukeako halusit hoitsuksi. Kyllä sä sen saat. Iloisia hoitohetkiä.
Lukea en voi ikävä kyllä myydä koska ostin sen juuri hoitolasta ja se on viihtynyt liiankin hyvin Taran kanssa mutta voisit hoitaa Lukea vai haluatko?

Nimi: Essi
Kotisivut: http://nämä/

05.03.2009 18:33
joo,o. Satte 10v€!
Siis tämä oli Ellalle ja Eetulle

Nimi: Ella ja Eetu

05.03.2009 09:43
Heippa taas :D
Kävimme pikaisesti tallilla, kun Eetu jakseli hieman paremmin. On ollut jonkin verran kipeänä viime päivinä. Mutta...käytimme heti tilaisuuden hyväksemme kun oli hyvä hetki, niin heti vaan tallilla poikkeamaan. :)
Nami ja Chelle voivat molemmat hyvin. Olivat jo laitumella kun menimme tallille. Siivosimme pikaisesti karsinat. Kävimme juttelemassa molemmille laitumen reunalla ja meillä oli mukana porkkanoitakin ja ne näyttivät maistuvan hyvin. Ella ratsasti hetken aikaa Namilla, vajaan tunnin verran. Sen jälkeen harjasimme NAmin hyväksi ja veimme takaisin laitumelle. Chellen kanssa ei tänään ratsastettu, mutta hänkin sai nauttia harjaamisesta. Sitten olikin jo aika lähteä kotiin, että Eetu pääsee päiväunille. Tulemme taas, kun löytyy sopiva väli. Huomenna onkin neuvola, joten se päivä taitaa mennä siinä kaikessa tohinassa, mutta palaamme taas.
Tämä oli nyt vähän lyhyt tarina, mutta käyntimmekin oli aika lyhyt. :)
Halauksia Essille :)

Nimi: Ella ja Eetu

26.02.2009 16:43
Noniin....
Kävimme siis 23.2. vielä ottamassa hoitsumme laitumelta ja veimme takaisin talliin. Emme vain ehtineet kirjoittamaan tänne sitä kaikesta kiireestä johtuen. Mutta...kävimme siellä silloin kuitenkin.
Mutta, nyt tähän päivään.
Ilma on ollut aika lumisateinen koko päivän ja tallille päästyämme teimme ensin hieman lumitöitä. Olihan siellä niitä jo tehtykin, mutta kun lunta on satanut koko ajan lisää ja lisää, niin teille vielä hieman niitä siinä tallin edustalla, jotta ei ehtisi kasaantumaan kauheata kinosta ovien eteen. Ulkokenttäkin oli kunnon auran kanssa aurattu, joten sieltä vain kolasimme hieman uutta lunta pois, kun tiedämme että huoltomies tekee ne vasta myöhemmin illalla tai vasta huomenna uudestaan. meillä kun tarkoitus oli mennä sinne hieman ratsastamaan.
Otimme siis Chellen ja Namin tallista ja jätimme odottamaan hetkeksi. Siivosimme karsinat kuntoon ja sitten laitoimme hevoset valmiiksi ratsastusta varten. Ella ratsasti Namilla ja Eetu äidin kanssa Chellellä. Olimme siinä kentällä ja teimme siinä kierroksia. Ella harjoitteli laukkaa ja Eetu vain nautti kyydistä. Reilun tunnin me siinä ratsastimme ja sitten menimme viemään hoitsumme tallille. Olisi ollut kiva ratsastaa pidenpääkin, mutta ilma ei ollut kovin suotuisa. Kun lunta vain satoi ja satoi, aloimme jo olemaan aika märkiä ratsastamaan.
Nami ja Chelle harjattiin hyväksi ja laitoimme kummallekin loimet, jotta niillä olisi lämmin. Vaikka eihän siellä tallissa kylmä olekaan, mutta ratsastuksen jälkeen se varmaan tuntuu mukavalta. Raikasta vettä oli laitettu kummallekin ja se tuntui maistuvan. Sekä porkkanat näyttivät maistuivan hyvin.
Tänään siis oli tällainen päivä, toivottavasti ensi kerralla on parempi ilma.
Lumisateista päivän jatkoa :D. Nyt vaan nauttimaan lumesta ja kolaamaan omaa pihaa.

Vastaus:

Hieno tarina saatte 20ve

Nimi: Ella ja Eetu

23.02.2009 10:01
Noniin....lapin reissu on takana....huh huh. Kotimatka oli aika pitkä kun tultiin suoraan eikä jääty yöksi mihinkään. Mennessä yövyimme Oulussa. Matkaa kertyi yhteen suuntaan yli 890 kilometriä ja kotimatka kaikkine taukoineen kesti 14 tuntia. Oli aika pitkä aika istua autossa. Noo....Eetu nukkui pääosan matkasta ja Ellakin kuorsasi aika ajoin. Elokuvat taisivat olla matkan pelastus, näin saatiin aika kulumaan hieman paremmin. :) Mutta....nyt tallille:
Nami ja Chelle olivat molemmat tallissa kun kävimme. Harjasimme molemmat hyväksi ja veimme laitumelle. Sen jälkeen siivosimme karsinat hyvin. Huomasi, että tallitytöt olivat tehneet hyvää työtä matkan aikana, kun karsina ja koko talli oli siistissä kunnossa loman jälkeen. Kiitos siis tallitytöille. :D
Kaiken työn jälkeen olikin aika lähteä eskariin oppimaan uusia asioita ja Eetu meni aamupäiväunille. Palaamme siis uudelleen vielä, kun eskari ja päikkärit pidetty.

Vastaus:

joo,o. :D Kiva kun hoidatte mahdollisimman hyvin! Vuosi alkoi teillä hienosti niikuin muillakin.
saatte:10v€
Kun on pitempi saatte lisääääääääää rahaaa!!!!..
~
(hymiö)-|´:D:D:D:D:D

Nimi: Ella ja Eetu

13.02.2009 22:59
Heippahei!
Tänään olikin perjantai 13. päivä, mutta meille ei sattunut mitään erikoista, joten olisikohan taikauskoa :)
Kävimme tallille tässä kaikessa kiireessä. Koko viikon olemme valmistautuneet lapin reissuun, joten tallilla käyminen on jäänyt vähiin. Tulimme kuitenkin toivottamaan hoitsuillemme mukavaa hiihtolomaa.
Molemmat hepat olivat laitumella ja pääsimme suoraan tallitöihin. Hoidimme tallin erityis siistiin kuntoon, joten on mukavampi mieli lähteä reissuun.
Sen jälkeen otimme Namin laitumelta ja laitoimme ratsastuskuntoon. Sen jälkeen otimme myös Chellen sieltä ja valjastimme reen eteen. Lunta on maassa sen verran, että reki pääsee kulkemaan. Ella ratsasti Namilla ja Eetu äidin kanssa reen kyydissä. Teimme sellaisen yhteislenkin molempien hevosten kanssa ja nautimme ihanasta ilmasta. Olimme reissulla melkein 2 tuntia ja Ellalla alkoi jo peppu puutumaan :). Eetu nautti ja katseli innoissaan hevosia ja maisemia.
Tämän jälkeen riisuimme hevoset ja veimme talliin. Harjasimme oikein hyväksi ja laitoimme lämpimät loimet molemmille. Jäimme vielä tallille juttelemaan hevosten kanssa, kun ikävä tulee niitä kauheasti.
Ruokeimme molemmat ja olimme jo siivouksen yhteydessä vaihtaneet vedet, heinät ym.
Sitten lähdimme kotiin vielä viimehetkellä pakkaamaan viimeisiä tavaroita mitä ratsastuksen aikana tuli mieleen....kauheasti tavaraa yhdeksi viikoksi, mutta jokainen tarvitsee mukaansa kaiken tarpeellisen. Ettei sitten tarvitse sieltä ostaa uusia ja kotona olisi sitten tuplat.
Mutta....OIKEIN HYVÄÄ HIIHTOLOMAA!!!!!:D

Vastaus:

TOOSI hienoa! Saatte kumpikin 15v€! Hoidatte tooooosi hyvin!
-Essi-

Nimi: Ella ja Eetu

06.02.2009 14:21
Noniin....shoppailut suoritettu ja takaisin tallille.
Siellä ne meidän ihanat hoitsumme olivat laitumella ja päätimme että teemme pienen ratsastuslenkin. Ella ratsasti maastossa Namin kanssa ja Eetu ratsasti äidin sylissä Chellellä. ulkona on hieno lumisade ja ratsastus oli aika hauskaa. Jäljet peittyivät melkein heti, kun lunta tuli niin paljon. Hevosetkin nauttivat, kun pääsivät ratsastamaan pitkästä aikaa. Joku tallityttö oli molemmilla käynyt aiemmin pienen lenkin tekemässä, mutta se on ihan eri asia kun päästä maastoon. Se on todella mukavaa myös hevoselle. Mutta...lenkki tuli tehtyä ja päätimme viedä molemmat talliin pois lumisateesta. Siellä harjasimme ja laitoimme lämpimät loimet molemmille. ruoat laitettiin ja vedet. Kaikki oli hyvin. Sitten juttelimme niiden kanssa vielä jonkun aikaa ja palasimmekotiin. Alkoi ruoka aika lähestyä pikkuhiljaa. Mutta...palamme taas uudestaan toisena päivänä. (niinkuin aina sanomme...:D )

Vastaus:

Saatte molemmat 15v€!!! Satulat ovat hyvässä kunnossa tarkistin nyt äsken että ne ovat ehjät ja talliin tuli 4 uutta hevosta: Hillan Lehti, Kipinän Sara, Spotty ja Diamond. Tulipa vielä Suomen-Poikakin.

Nimi: Ella ja Eetu

06.02.2009 12:44
pahoittelemme, että emme ole ehtineet käymään. On vain ollut mukamas niin kauhea kiire kaikilla, että aika vain kului ilman käyntejämme. Ihan meitä nolottaa. Oli synttäriä jne....kaikenlaisia selityksiä löytyisi, mutta mikään niistä ei olisi reilua. Sillä, meidän pitäisi useammin käydä. Luulen, että jokapäiväinen käynti ei onnistu, mutta jos edes 2 - 3 kertaa viikossa, niin sekin olisi jo paljon. Joten...yritämme ehtiä kaikelta tohinalta.
ja nyt heti lomailmoitus: Olemme lapissa 14 - 22.2.2009 välisen ajan, joten sinä aikana emme pääse tallille. Joten...siinä tulee taas rielu viikko poissaoloa, mutta sen jälkeen meillä ei ole mitään matkoja tiedossa, joten emmeköhän ehdi tallille. Toivottavasti.
Mutta nyt tallille:
Chelle ja Nami odottivat meitä siellä innokkaasti. Oikein näki kuinka ne oli meitä kaivanneet. Emme olleet käyneet moneen päivään. melkeinpä jo voidaan puhua viikoista, sillä nyt on jo helmikuu. Mutta..nyt olemme täällä ja koitamme tehdä parhaamme jatkossa.
Molemmat olivat tallissa, joten juttelimme niille ja harjasimme, halasimme, paijasimme ja juttelimme. Näki kuinka ne nauttivat jutustelusta ja siitä kun meillä oli niille aikaa. Tämän kaiken jälkeen veimme molemmat laitumelle, koska ulkona on niin kaunis luminen ilma. Sitten menimme siivoamaan karsinat siistiksi. Tarkoituksemme oli ihan pohjia myöden pestä karsinat ja puhdistaa kaikki pienetkin raot. Siinä vierähti jonkin aikaa, sillä suursiivousta emme olleet tehneet vielä kertaakaan. no...karsinat saatiin siisteiksi, näyttivät kuin uusilta sen jälkeen. Sitten meidän oli aika lähteä ostoksille välillä. Kotiinkin tarvitaan ruokaa ja sen sellaista, joten palaamme ruokailun jälkeen. Nähdään siis myöhemmin vielä.

Vastaus:

jOO LOMA KÄY IHAN HYVIN. Saatte 35v€ +hoitaja lahjat. Lahjta ovat yllätykset. Näätte ne tavaroista.

Nimi: Ella ja Eetu

18.01.2009 18:01
Tässä on hieman vierähtänyt aikaa, kun viimeksi kävimme tallilla. On ollut kaikenlaista, muskaria Eetulla, Ellalla 4h-kerhoa ja sitten vielä synttäreiden valmisteluja. Ja kaiken huipuksi.....mahatautikin vielä yllätti, joten tohinaa on riittänyt. Mutta....nyt löysimme aikaa ja päätimme lähteä käymään tallilla katsomaan kuinka hoidokkimme jaksavat. Siellä ne olivat molemmat jo karsinoissaan, kun kello on jo aika paljon. Juttelimme niille aikamme ja harjasimme molemmat. Chellen harjan vielä letitimme. Vedet vaihdettiin, mutta ruokaa siellä olikin tarpeeksi. Tallitytöt olivat hyvin hoitaneet heposet. Mutta.....kun olimme aikamme olleet, lähdimme kotiin tarkoituksena tulla huomenna uudestaan ratsastamaan, mikäli ilma on hyvä. Nähdään siis pian!!

Vastaus:

Joo...o
Saatte 10v€! Ja muistakaa käyttää lahjakortit. Mainitkaa erikseen ostoksista esim.:

nice-suitset 20v€ maksetaan lahjakortilla.:D tai:
kaksi 5v€:n riimun-narua yhteensä 10v€ maksetaan lahjakortilla.

Nimi: Ella ja Eetu

10.01.2009 14:24
perjantain (9.1.)tarinaa: Kävimme tallilla ja siellä oli rauhallista. Hevoset laukkasivat laitumella iloisesti. Katselimme niitä jonkin aikaa, kunnes menimme sitten taas tallille siivoilemaan. Siivosimme Namin ja Chellen karsinat ja sitten myös auttelimme muiden karsinoiden siivoamisessa. Sen jälkeen kävimme hakemassa Chellen talliin syömään ja lepäämään. Harjasimme hyvin ja letitimme harjaksen. Vhelle näytti iloiselta. Juttelimme sille kaikenlaista ja Ella lauloi jotain laulua sille. Sitten sen jälkeen kävimme hakemassa Namin, jolla Ella sitten kävi ratsastamassa maneesilla. Tunnin verran Ella ratsasti, jonka jälkeen sitten laitoimme Naminkin kuntoon, harjasimme hyvin ja laitoimme loimen. Kaikki näytti olevan hyvin, joten lähdimme sitten kotiin syömään. Takana oli kuitenkin eskari päivä, joten ihan koko iltaa emme tallilla jaksaneet olla. Mutta....edes vähän.
Lauantai (10.1): Tänään kävimme taas tallilla. Nami ja Chelle olivat molemmat tallissa. Otimme ensin Namin sieltä, harjasimme ja veimme laitumelle. Ajattelimme antaa sille tänääm vapaapäivän, kun eilen sen kanssa ratsastettiin. sitten siivosimme Namin karsinan taas hyväksi, vaikka ei se kauheassa kunnossa ollutkaan. Mutta...on sitten valmiina, kun sinne illemmalla menee. Eräs tallityttö lupasi laitumelta sitten hevoset viedä talliin, jos me ollaan kaikki muut asiat laitettu kuntoon sitä ennen. Sitten menimme Chellen luo...valjastimme sen taas rattaiden eteen ja lähdimme luontoon. Luonno helmassa on niin nautinnollista matkata, kun siellä on niin rauhallista. Ella lauleskeli jotain laulua taas ja Eetu nautti. hetken kuluttua EEtu nukahti ja nukkui päiväunet siinä matkatessamme. Ajattelimme, että matkataan nyt nii kauan kuin poika nukkuu. Melkein kaksi tuntia me matkasimme ja katselimme maisemia. Mukavasti saatiin punaa poskiimme ja raitista ilmaa. Sen jälkeen palasimme tallille. Harjasimme Chellen hyvin ja veimme laitumelle. Sitten jo kiiruhdimme karsinan kimppuun, koska pian Eetu alkaisi kaipamaan välipalaa, emmekä ottaneet mitään mukaamme. No, kerkesimme kaiken hoitamaan hyvin kuntoon ja ehdimme vielä hevosille sanomaan näkemiin, ennen lähtöämme. Ajoimme rauhallisesti kotiin syömään. Näin meidän päivämme ovat kuluneet. Mukavissa merkeissä. On niin kaunista, kun on lunta massa, on niin ihanan talven tuoksu. Nyt pitää nauttia, kun ei tiedä koska lumi taas sulaa pois. Ella lähti ruoan jälkeen luistelemaan, kun vielä oli valoisaa. Mutta....tulemme taas käymään. Mukavaa päivää!!!:p

Vastaus:

saatte kumpikin 25v€ Hyvää!!!:D:D:D:D:D

Nimi: Ella ja Eetu

07.01.2009 14:14
:D
On mennyt pari päivää, ettemme ole ehtineet tallille.....ei oikein tiedetä mihin kaikki aika on mennyt. Mutta...tosiaan...eilen olimme tallilla ja tänäänkin kävimme. Kirjoitamme taas kahdessa erässä, joten täältä pesee:
Tiistai 6.1.2009:
- Kävimme loppiaisen kunniaksi tallilla moikkaamassa hoitsujamme. Siellä kumpikin odotti laitumella. Ilma oli aika mukava, joten päätimme lähteä ratsastamaan. No....äiti ja Eetu jäivät maneesille kahdestaan, heillä oli taluttaja, koska Eetu on vielä niin pieni ja äidin täytyy pitää häntä sylissä. Mutta....kyllä he siinä puolisen tuntia jaksoivat ratsastaa. Eetu oli innoissaan ja ihmeissään. Ninä sen sijaan lähdin tekemään tunnin pituisen maastolenkin...oli ihanan hiljaista ja rauhallista. Menimme verkkaista tahtia ja lauleskelin siinä samalla Namille. Se kun tuntuu siitä pitävän. Oli mukavaa, kun sai laulaa ja ratsastaa ohan rauhassa, ei ollut ketään kuuntelemassa ja arvostelemassa. NAuteimme molemmat, minä ja Nami. Ratsastuksen jälkeen palasin takaisin tallille. Siellä äiti ja Eetu siivoilivat karsinaa Chelleä varten. Chelle oli sinä aikana tallitytön kanssa vielä maneesilla, kun tyttö halusi myös hieman ratsastaa talutuksen jälkeen. No...sinä aikana oli helppo hoitaa karsina kuntoon. Kun palasin, oli myös minun vuoroni siivota karsina taas kuntoon. Äiti ja EEtu pitivät Namista sinä aikana huolta. Eetu harjasi Namin ja haki loimen. Sitten Nami pääsi karsinaan. Tyttö toikin aika pian Chellen takaisin, joten minä sitten harjasin ja laitoin loimen sille. MOlemmat heposet menivät sitten karsinoihinsa ja me jäimme vielä hetkeksi tallille katselemaan muita hevosia. Huomasimme, että tarvittaisiin lisää hoitajia, muuten kaikki on muutaman tytön harteilla siellä. Päätimme että huomenna hieman uomioimme myös muitakin hevosia. Tallilla olon jälkeen menimme kotiin, sillä kotona odotti joulukuusen purkaminen. Otimme koristeet pois ja laitoimme joulukoristeet niille kuuluvaan laatikkoon. Sitten laitoimme ulkovalot kuuseen ja kannoimme sen pihalle. Ajattelimme, että se saa olla pihalla valaisemassa meitä vielä jonkun aikaa, kun on aika pimeetä vielä. Se näytti kauniilta. No...sitten olikin reppujen ja tavaroiden katsominen aamua varten, kun taas arki koittaa...plaaaah! mutta....huomenna siis taas...

Keskiviikko 7.1.2009
- tarhapäivä takana....Arki alkoi aika leppoisasti, jaksoin aamulla nousta mukavasti ylös. Eetu tosin nukahti uudelleen 7 aikaan ja nukkuin 10 saakka, joten minä sain kyydin eskariin. Äiti ei malttanut herättää Eetua kesken makoisten unien. Taisi joululoman rytmi jämähtää pikkuiselle ja nyt sitten koitetaan palata arkeen. Saattaa mennä muutama päivä, että taas tottuu kaikeen menoon ja meininkiin, harrastuksiin jne. Niistä kaikesta kun on saatu lomailla oikein kunnolla. No, tosiaan talliasiaa....Tänään kun ulkona on aika kylmä päätimme, että jätämme ratsastuksen väliin. Tarkoituksemme oli auttaa tallityttöjä hevosten hoidossa, koska kaikilla heposilla ei ole sitä omaa hoitajaa ja tallitytöt joutuvat hoitamaan kaikki. Tänään siis aloitimme tietenkin omista hoitsuistamme ja laitoimme karsinat kuntoon. Harjasimme ja letitimme harjakset molemmilta. Se on niin hauskaa puuhaa. Höpöttelimme omille hoitsuillemme ja pidimme seuraa. Sitten aloitimme kierroksen...tarkistimme, että kaikilla on syömista ja juomista tarpeeksi. Harjasimme muutaman hevosen ja autoimme kahden karsinan siivouksessa. Aikaa meni vaikka kuinka, mutta lopuksi tuli hyvä mieli. Kaikki saivat nauttia tänään. Muutaman hevosen harjan letitimme, ikäänkuin hemmotellaksemme niitä. Ja sitten....meillä oli iso säkillinen porkkanaa joita sitten jaoimme kaikille. Päätimme, että nyt pitäisi saada muutama hoitaja tallille lisää, joten ajattelimme alkaa levittää tietoa tallista enemmän. Ja varsinkin nyt, kun kohta aukeaa toinen talli, niin tallitytöille tulee kauhea kiire hoitaa kaikki....JOten siis kaikki mukaan, tämä on hienoa hommaa!!!

Vastaus:

hienooaaaaa!!! saatte ensimmäisestä 25v€ ja toisesta saatte 20v€ eli molemmat saavat 45v€!!!:D:D

Nimi: Ella ja Eetu

03.01.2009 21:41
Hoitotarinaa eiliseltä ja tältä päivältä :)
Eilen siis oli 2.1.2009:
- Menimme tallille ja siellähän meidän hoitsumme kirmailivat laitumella, vaikka pakkasta olikin -14´c. Meidänkin mielestä ilma oli jo aikas viileä, kun ollaan niin totuttu leudonpaan ilmaan, mutta....talvella kuuluu olla vilpoista joten emme valittaneet.
Kävimme siivoamassa karsinat taas kuntoon, jotta sinne olisi mukava sitten heposet laittaa. Sen jälkeen kävimme hakemassa Chellen ja Namin laitumelta ja valjastimme ne ratasajelua varten. Päätimme lähteä näin, koska kumpikaan meistä ei halunnut varsinaisesti ratsastaa näin kylmällä ilmalla. Rattaisiin saimme ihanan fleece-huovan, joten mikäs siellä köllätellessä lämpimänä ja saimme näin nauttia hevosten seurasta. Ajoimme sen pienen tytön talon ohi ja siellä tyttö vilkuttikin meille iloisesti pihallaan. Hän tuli iloiseksi hevoset ja meidät nähdessään, joten ajattelimme pyytää hänen äidiltä luvan saada ottaa tyttö mukaan retkellemme. Hän sai luvan ja niin me jatkoimme kolmestaan matkaa Chellen ja Namin kanssa. Kuljimme rauhallista kylätietä pitkin, eikä paljon ihmisiä ollut liikkeellä. Se oli hyvä, koska ei tarvinnut olla hevosten kanssa niin varoillaan koko ajan.
Menimme läheiselle lammelle katselemaan, josko siellä olisi lapsia luistelemassa, mutta siellä ei ollut ketään. tutkimme hetken jäätä ja totesimme, että lampi ei ollut vielä tarpeeksi jäätynyt, joten mekään emme menneet jäälle leikkimään. Olisi ollut todella vaarallista mennä jäälle. Jatkoimme matkaamme ja kiertelimme ympäriinsä ja nauteimme koko matkan. Kun olimme aikamme matkanneet, meidän oli aika viedä tyttö takaisin kotiinsa. Ilma oli liian viileä pitkään ajeluun fleece-huovasta huolimatta. Tytöm äiti jo odottikin meitä portilla. Hänellä oli hevosille leipää ja porkkanaa, kuten aina ennenkin. Hän kiitti kun olimme ottaneet tytön mukaamme. Tyttö saisi kertoa kaikille ystävilleen hevosajelustaan. :)
Sitten meidän olikin jo aika palata tallille. Siellä oli puhtaat karsinat ja ruoat odottamassa matkalaisia. Veimme molemmat hevoset omiin karsinoihinsa ja palautimme rattaat paikoilleen. Kävimme vielä harjaamassa Namin ja Chellen, jotta ne näyttäisivät kauniilta taas. Sitten lähdimmekin kotiin. Päivä oli ollut ihana.

3.1.2009:
- Tänään pakkasta oli aamulla -18´c, joten menimme äidin kyydissä tallille. Meidän oli tarkoitus vain käydä katsomassa että kaikki on hyvin ja harjaamassa hoidokkejamme. Liian kylmä päivä meidän olla ulkona. Nyt kun tätä flunssaa on liikkeellä, niin emme uskaltaneet ottaa riskiä. Äitimme on tulossa kipeäksi, joten on mahdollista, että mekin tulemma. Se olisi sääli, sillä joululoma on kohta lopuillaan ja arkinen aherrus alkaa pian. Sitten on vain vähän aikaa käydä tallille, eikä välttämättä ehdi joka päivä. Joten on ollut niin ihanaa päästä joka päivä tallille. Mutta....nyt olemme vielä terveitä, joten nautimme. Aikamme harjasimme hevosia ja juttelimme niille, jotta kaikki olisivat tyytyväisiä. Siten meidän oli aika lähteä kotiin. Äidillä oli paljon hommaa kotona. Katsotaan minkälainen ilma on huomenna niin sitten taas nähdään.
Oikein hyvää yötä ja kauniita unia!!
*Ella ja Eetu*

Vastaus:

joo!!!!! saatte ekasta tarinasta 20v€ ja toisesta 15ve eli molemmat saa 35v€:D:D ja Eetu on voittanut kuukauden-hoitaja-kilpailun ensimmäisen palkinno ja Ella on voittanut toisen palkinnon eli Etu voitti 20v€ lahjakortin tallin kauppaan ja lisäksi 5v€ Ja Ella voitti 10v€ lahjakortin kauppaamme. ja lisäksi 4v€!!!!
OIKEIN HIENOAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!:D:D;):)

Nimi: Jasmin

03.01.2009 18:01
Lopetan hoitamisen koska en kerkeä käymään melkeimpä koskaan kun on noita oikeitakin hevosia tuossa liikutettava jne...mutta oli mukava olla hoitaja

Nimi: Essi(ylläpitäjä)
Kotisivut: http://nää/

02.01.2009 16:32
ai mikset voi olla edes toisen? mut poistan sut sitten listalta

Nimi: Anni
Kotisivut: http://tallini2.suntuubi.com/

02.01.2009 11:06
sorry en voi enään olla kummankan hepan hoitaja.!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! !!!

Nimi: Eetu

01.01.2009 18:37
Kävin tänään äidin kanssa tallilla. Siellä Chelle oli tallissa ja jo odotti meitä innokkaasti. Me harjasimme ja paijailimme sitä ja Chelle oli tyytyväinen. JOku setä siellä sanoi, että vaihtaa tänään Chellelle uudet kengät, joten emme tänään sitten lähde rattailemaan. Otimme kuitenkin Chellen pois karsinasta, jotta saisimme sen siivottua kunnolla. Laitoimme uudet heinät ja ruoat sekä veden. Ensin ajattelimme, että Chelle olisi myös pesun tarpeessa, mutta kun se menee jo kengitykseen, niin jätimme sen huomiseksi. Pesun jälkeen tulee kuitenkin aina hieman vilu, joten sen jälkeen olisi mukavampi vain päästä lämpimään karsinaan loimen alle rentoutumaan.
Äiti teki letin Chellen harjakseen, joten se näytti minusta aika hassulta. :)) Äidin kanss naureskeltiin, että mahtaako Chellellä olla huomenna sitten kiharat kun letti avataan. :) haha.
Kulutimme aikaa tallilla jonkun aikaa ja seurustelimme Chellen kanssa. Höpöttelimme sille ja minä tein sen kanssa tuttavuutta. Olen vielä kuitenkin niin pieni, että tarvitsen äitiä siihen asiaan, mutta pikkuhiljaa alan tottumaan. Ja minusta tallilla on aika hauskaa. Isompana varmasti vietän enemmän aikaa tallilla...luulisin.
Mutta....sitten minulle iski väsy ja nälkä, joten äiti ajatteli, että on parempi lähteä kotiin. Se setäkin (oli aika hassun näköinen) oli jo tulossa Chelleä hakemaan. Sen verran katsoimme, kuinka Chelle vietiin toiseen paikaan ja setä aloitti hommat. Jaksoin vain vähän aikaa seurata, ehkä seuraavalla kerralla jaksan enemmän seurata uusia asioita.
Päivä oli kuitenkin mukava.
*Eetu*

Vastaus:

joo saat 20v€

Nimi: Ella

01.01.2009 18:26
Moimoimoi....ja hyvää vuoden ensimmäistä päivää...
Menin tallille katsomaan Namia ja siellähän se oli tallissa. Ajattelin, että on niin hieno ilma, että täytyy päästä Namin kanssa ratsastamaan. Ja niinhän minä sitten otin Namin karsinasta ja harjasin sitä. Nami odotteli tallin käytävällä, kun ensin siivoilin karsinaa. Olisi sitten mukavampi tulla ratsastamasta, kun pääsee puhtaaseen karsinaan. Kun työt oli tehty, laitoin Namin ratsastuskuntoon ja niin me lähdimme maastoon. Teimme pitkän lenkin kerrankin. Lauloin Namille lenkin aikana ja se tuntui pitävän siitä. Ulkona alkoin pakkanen kiristymään, joten oli ihanan kirpeää. Harmittelin vain, kun ei ollut lunta maassa, olisi ollut talvisempaa. Mutta...meillä meni ihan mukavasti. Ratsastimme lenkin. Erään talon pihalla oli pieni tyttö, joka vilkutti innokkaasti. Pysähdyimme portille, jotta tyttö pääsisi silittämään Namia. Tyttö tuli todella iloiseksi ja kävi hakemassa porkkanan. Nami oli tyytyväinen saamastaan huomiosta. Toivotimme tytölle hyvää uutta-vuotta ja jatkoimme matkaamme. Meitä vastaan tuli pari tyttöä ratsuineen, mutta en ollut varma olivatko ne samasta tallista. Olen niin vähän aikaa vasta käynyt siellä, joten en tunne vielä kaikkea.
Ratsastuksen jälkeen palasimme tallille ja ajattelin hieman pestä Namia, jotta vuosi alkaisi puhtaana. Löysimme heppojen pesupaikan, jossa oli tarvittavat välineet ja aineet. Kun Nami oli puhdas, laitoin sille puhtaan, kuivan sekä lämpimän loimen, jotta Nami ei vilustu. Sen jälkeen vein Namin takaisin puhtaaseen karsinaan. Siellä sitä odotti uudet heinät ja ruoka sekä puhdas raikas vesi. Nami joi melkein koko astiallisen vettä, joten täytin sen vielä uudestaan, jotta juomaa riittäisi varmasti.
sitten lähdin kotiin hyvillä mielin. Ajattelin, että huomenna taas uudestaan, mikäli ilma on näin mukava.
*Ella*

Vastaus:

joo saat 20v€

©2020 Virtuaalitalli SunShine - suntuubi.com